Fridan Honey
virtuaalihevonen - VH20-017-0330
KTK-I
'Hani'
99cm ruunikko shetlanninponitamma
syntynyt 19.06.2019, iältään 13-vuotias, satunainen ikääntyminen
kasvattanut Faconde Suomi
omistaja Playground Ponies VRL-14618
kilpailee koulu- & esteratsastuksessa & valjakkoajossa, tasoilla Helppo C & 40cm & noviisi
☆ I - palkinto ponien kantakirjassa syyskuussa 2021
☆ tavoitteena shetlanninponien laatuarvostelut, valjakkoajon & kouluratsastuksen laatuarvostelu
Olin jo julistanut meidän päälukumäärän täydeksi siltä erää, kun törmäsin Hanin myynti-ilmoitukseen. Konstakin oli ehtinyt tottua talliorjan uusiin rutiineihin, mutta sitten näin Fridan ponimyynnin. Ja kaikkihan tietävät, mitä tapahtuu, kun eksyn ponimyynteihin; erehdyin tutustumaan tällä kertaa jo aikuiseen kodinvaihtajaan, Haniin, ja kuvien ja esittelyn perusteella sukutaulua unohtamatta (joka auttamatta meni ristiin omieni kanssa) oltiin taas poniostoksilla. Tovin siinä järkeilin itselleni juuri tätä suvullista toistuvuutta, eihän semmoista ponia kannattanut laittaa, jos sitä ei voisi omien orien kanssa parittaa, mutta niin vain lopulta palattuani ilmoituksen pariin jouduin soittelemaan Facondeen, että pelastaisin hunajaisen poniotuksen. Onnekseni Frida oli kanssani samalla aaltopituudella, ja mielellään lähetti tamman seuraavassa ohimenevässä kuljetuksessa pohjoiseen, ja minä mietin, pitäisikö yhdestä varsakarsinasta laittaa jo reilumman kokoinen pilttuu kimppakarsinaksi.
Epätoivoon vaipuneelle Konstalle lohdutin, että tälläinen pikkuponi menisi ihan huomaamatta jossakin karsinan nurkassa, ja eihän näin herkullisen nimen omaava otus voisi olla muuta kuin kultainen.
Hani on varsinainen veijari; kiltti kuin mikä (yleensä), mutta kulkee pilke silmäkulmassa, paitsi ruoan ollessa puheenaiheena. Silloin Hani on äärimmäisen vakava, mutta eipä nyt pilata hyvää luonnetta sillä sen enempää. Takaisin siihen vekkulimaisuuteen! Poni edustaa sitä kaviokasryhmää, jotka keksivät ihan omaksi ilokseen ja uteliaisuudennälkäänsä vaikka ja mitä pikku jäynää, aina solmujen availusta toisten ponien jouhissa roikkumiseen. Milloin on jahdattu tätä hunajaista ojanpohjia pitkin ja milloin ollaan jouduttu toimimaan erotuomarina tunteiden kuumetessa tammojen kesken, mutta huolimatta näistä imartelevista piirteistä, on Hani pääosin meille ihan ystävällinen, ja mitäpä sille nyt tekee, kun toinen vaan toteuttaa itseään?
Hani on siis varsin pirteä poni, joka periaatteessa osaa kyllä käyttäytyä, mitä nyt osaa myös ottaa tilaisuudesta ilon irti. Merimiessolmut ja vahva ote ovatkin ne avainsanat ruunikon kanssa puuhatessa. Lisäksi tämä on hirmuisen kiltti, koskaan mitään fyysisiä häppeninkejä ihmisten kesken ei ole päässyt syntymään (tammojen kesken sitten enemmänkin), ja täysin hoidettavissa mitä tulee arjen askareisiin. Taluttaessa ponitamma on myös varsinainen malliesimerkki hyvin käyttäytyvästä ponista (kunhan emme laske mukaan niitä kertoja, kun se on onnistunut lähtemään livohkaan).
Myöskään kisaponina ei Hani ole siitä pahimmasta päästä, mitä nyt helposti ottaa pari ylimääräistä kierrosta jännityksestä, mutta matkalaisena ei ponissa ole mitään moitittavaa; se lastaa ja matkaa muitta mutkitta.
Hunajainen Hani on varsin erikoinen poni meidän poppoossa siinä suhteessa, että se on ainoa yleispainoitteinen pelimme. Valjakkoahan sillä eniten varmasti huristellaan, ratsun hommia puolestaan sitten sen mukaan, miten sille saadaan ratsastajia, mutta joka tapauksessa liikuttaahan tätä pitää ettei kerrytä turhaa pöllöenergiaa seisoskellessaan.
Yleisesti ottaen Hani on varsin mukava ratsu (ja ajokki), joka on mukavan reipas ja eteenpäinpyrkivä. Suurin työ onkin lähinnä sen pidättelyssä ja lämmittelyissä sen turhan energian purkamisessa, mutta sen jälkeen tästä saa ihan oikeasti näppärän kaverin tekemiseen, ja motivaatiotakin löytyy. Liikkeiltään poni on varsin matkaavoittava ja ryhdikäs, tosin ah niin ihanan pomppuravin omaava kylläkin, mutta käynti ja laukka ovat ehdottomasti Hanin vahvuuksia. Lisäksi tamma on varsin yhteistyönhaluinenkin, joten sinällään se on varmasti yksi helpoimpia ohjattaviamme. Esteillä Hani on hieman sitä rynnivää sorttia, mistä syystä sen hyppykorkeus on juuri ja juuri puomiluokkaa korkeammalla, mutta tärkeämpäähän on, että se ylittää esteet pelottomasti ja mielellään.
Sukutaulu
isä
Sterling Honey
KTK-III
emä
Fridan Adelina
VIR MVA Ch KTK-III
ii Stanford Honey
ie Winter Star of Nira SHLA-III
iii Spotton OK
iie Sapphire Snow
iei VIR MVA Ch Rocko's Butterscotch SHLA-II YLA2 LPJ-III
iee Winter Madness SHLA-III LPJ-I
ei VIR MVA Ch Jawell v. Hardell KTK-II SHLA-I VVJ-II KRJ-III
ee Päivärinteen Adrianna KTK-II SHLA-I YLA2 VVJ-III KRJ-III ERJ-II
eii VIR MVA Ch Jeremy v. Westwood SHLA-I YLA3
eie Punkbitch OMG YLA2 KRJ-II
eei VIR MVA Ch Insomnia SWE KTK-II YLA1
eee Ch Serene Grace KTK-III
Hani on tarjolla jalostukseen 3-polvisille shetlanninponioreille.
☆ 22.09.2020 syntynyt tammavarsa Playground's What's Left of Marilyn, isästä Fhionnlaigh Malcolm
Kilpakalenteri
00.00.0000 paikka / tuomari / palkinto
valjakkoajo
00 sijoitusta, joista 00 voittoja
00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija
kouluratsastus
00 sijoitusta, joista 00 voittoja
00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija
esteratsastus
00 sijoitusta, joista 00 voittoja
00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija
Päiväkirja
00.00.0000 merkintä © kirjoittaja
Tekstiä.
kuvat © Tilli
tekstit © omistaja, ellei toisin mainittu