Esittely

Konsta oli aina asunut kaupungissa. Espoossa. Siellä, missä tapahtui. Konstan isä välitti autoja, äiti asuntoja. Matkat paratiisisaarelle ja Italiaan olivat vuotuinen tapahtuma, kunnes Konsta jäi lukion jälkeen ilman opiskelupaikkaa omaa laiskuuttaan, ja isä päätti, että poika menee töihin ja maksaa oman vuokransa omistusasunnosta. "Hankkikoot vaikka kämppiksen", jyrähti isä.
Niin Ellen tuli kuvioihin. Vermossa työskentelevä, Konstaa vain lievästi nuorempi hupakko pohjoisesta, joka puhui hassusti oululaisittain ja määki. Konstaa hävetti mutta myönnettävä oli, että flikalla oli varaa maksaa vähän enemmän vuokrasta kuin kaupan kassalle tiensä löytäneellä Konstalla.
Siinä, missä Ellenin viikonloput meni talleilla, Konstan kuluivat baareissa ja vieraassa sängyssä. Kämppikset moikkasivat toisiaan aamulla ja sanoivat yöt illalla.

Sitten Konsta irtisanottiin ja 24-vuotiaalla miehellä tuli oikeasti hätä, mitä tässä nyt tehdään. Samaan aikaan Ellenin isoäiti potkaisi tyhjää ja Ellen peri isänsä kanssa vanhan tilan, isän periessä ne maat. Nainen mietti hetken tilan myymistä, mutta haaveili samalla viimein omasta talosta, omasta hevosesta. Tai kahdesta. Miksei ponistakin? Isän avustuksella osa maista myytiin ja laina kunnostukseen haettiin pankilta. Muutto olisi kolmen kuukauden päästä mahdollinen.

Konsta puolestaan puri huulta Ellenin kertoessa, että lähtö tuli, nähdään joskus ja jouluna. Seuraavana viikonloppuna Konsta osti sitten voimajuomaa kotiin ja uskoitui Ellenille - ei Konstalla ollut varaa asuntoon Espoon keskustassa.
Niinpä yön aikana hyväsydäminen(kö) tyttö ehdotti humalaiselle, että tämä lähtee mukaan Ouluun. Ellen laittaisi hevosia ja työskentelee samalla kiertäen siellä ja täällä Oulun talleilla, hän voisi tarjota halvalla osan talosta vuokralle jos Konsta hoitaa maat ja hevoset matkojen ajan. Palkkasumma oli paljon parempi kuin kaupan kassalla, mikä oli Konstan ainut kelluke kotikaupungissaan. Kättä lyötiin päälle, ja kolme kuukautta myöhemmin kaksikko hyppäsi muuttoautoon yhteistuumissa.

Pari viikkoa myöhemmin Konsta asui rantamökissä jonkun nimeämättömän lammen rannassa, koska sinne se oli kesäsaunan asuinsiipeen välttämättä tahtonut. Ellen oli ensitöikseen raahannut talliin poneja, ei hevosia, heti kourallisen, sanonut että pärjäile ja juoksi päivät lomittamassa ja ratsuttamassa. Konstan mielikuvat maalaiselämästä romuttuivat kertaheitolla työleirin imiessä loputkin miehestä. Mutta ehkä tällä palkalla paskan lapiointi sujui, just ja juuri.

Niin uusi arki Oulussa lähti käyntiin. Tuli talvi, ja eräs ilta talvipakkasella kumpikin kaksikosta hytisi talutellessaan harvinaisen herttaisia poneja sisälle talliin oli Konsta viisastellut, että paikka muistutti häntä joskus leikkikentästä, jossa ponit temmelsivät lasten sijasta. Ellen jäi makustelemaan tokaisua, ja ensimmäisten varsojen synnyttyä tuntui luonnolliselta, että Konsta saisi krediitit kasvattajanimestä. Seuraavalla viikolla helsinginhedelmä nakutteli tallin seinään nauloilla kiinni Ellenin maalaaman kyltin, jossa luki "Playground Ponies".

Sen kesän aikana Konsta mietti ties jo monennettako kertaa, mihin hän oli oikein lähtenyt mukaan. Mutta huolimatta ajatuksistaan, jokin on pitänyt miehen pohjoisessa, ponien ja Ellenin kanssa. 

The Playground